Mars vahvistaa kesäkuun loppupuolella Pluton ja Uranuksen välistä neliötä ja sysää samalla liikkeelle valtavat voimat. Sisäinen viisaus korostuu näinä haastavina aikoina, joten kaikenlainen henkinen opiskelu on nyt varsin suosiollista ja suotavaa.
Astrologiset kuviot eivät hellitä kesäkuussa otettaan, ja kuun jälkimmäisellä puoliskolla Mars palaa perääntymisensä jälkeen vahvistamaan Pluton ja Uranuksen välistä neliötä. Samalla liikkeellä ovat sellaisia valtavia voimia, joita jokaisen astrologiaa seuraavan kannattaa käyttää tehokkaasti hyväksi omassa elämässään.
Oinas
Marsin kolmas oppositio vaikuttaa merkissäsi Uranukseen ja käynnistää kesäkuun uskomattoman vahvoissa energioissa. Niin kauan, kun energia on lukkiintuneena fyysiseen kehoosi, olosi tuntuu ahdistuneelta ja hermostuttavalta. Toisaalta heti, kun pääset toteuttamaan eteenpäin pyrkivää ja innostunutta luovuuttasi, ahdistus muuttuu sisäiseksi vahvuudeksi ja pysäyttämättömäksi voimaksi.
Rakkaus
Näin voimakas henkinen paine vaikuttaa ihmissuhteisiin joko erittäin rakentavasti tai erittäin tuhoavasti. Tunne-elämä seuraa nyt elämäsi mielekkyyden raiteita millimetrin tarkkuudella ja siksi jokainen motivoitunut askel uralla tai harrastuksessa on tärkeä osa rakkauden palapelissä.
Härkä
Elämäsi mielekkyys nousee kesäkuussa paljonkin tavallista tärkeämpään rooliin, kun Venus tulee osaksi merkkiisi osuvaa leijakuviota. Nyt ei tulisi haaskata energian hitustakaan mihinkään vastenmieliseen tekemiseen, sillä iloisella ja innostuneella otteella tulet toteuttamaan ihmeellisiä muutoksia jokapäiväisessä elämässäsi.
Rakkaus
Venus vaikuttaa nyt merkissäsi osana erittäin toimivaa astrologista kuviota, ja olet rakkauselämäsi kannalta katsottuna varmasti koko tämän vuoden tärkeimpien päätösten edessä. Vetovoimasi on aivan huipussaan ja elämä muutenkin tarjoilee herkullisia kohtaamisia syvien ihastumisten ja rakastumisten muodossa.
Kaksoset
Kesäkuun alkupuolella Aurinko ottaa merkistäsi vastaan Marsin ja Vestan kolmiota. Tässä kuviossa on hurja määrä luovaa energiaa ja haaveitasi toteuttavaa voimaa. Huolehdi siitä, että nautit kaikesta tekemisestäsi niin paljon kuin suinkin mahdollista. Jokainen innostuksen energialla ladattu tekeminen tulee kantamaan hedelmää tulevien kuukausien aikana.
Rakkaus
Hyvä fiilis kantautuu myös rakkauselämän puolelle. Etenkin kesäkuun lopulla juhannuksen tienoilla Venuksen saapuessa merkkiisi saatat intoutua nautiskelemaan elämästäsi oikein kunnolla. Pidä siis hauskaa ja nauti osaksesi tulevasta huomiosta täysin siemauksin keskikesän auringon kultaisessa loisteessa.
Rapu
Marsin rakentama T-tisti Uranuksen ja Pluton kanssa osuu merkkiisi lähes raastavassa kulmassa, eikä jätä mitään mahdollisuuksia suunnata tekemistäsi väärille tai energiaasi kuluttaville alueille. Toisaalta kaikkeen mielekkääseen tekemiseen riittää energiaa suorastaan ruhtinaallisesti ja oivallustesi ansiosta koet itsesi lähes kaikkivaltiaaksi sinulle innostavien asioiden kanssa.
Rakkaus
Ihmissuhteiden kannalta kesäkuu saattaa olla tavallista koettelevampaa aikaa, sillä et ole valmis tekemään kompromisseja sen paremmin sydämen asioissa kuin muussakaan elämässä. Mikäli tietoisesti säilytät mahdollisimman itsenäisen otteen omassa elämässäsi, sitä paremmin onnistuu myös yhteiselo.
Leijona
Uranus ja Mars puskevat toinen toistaan loistavampia oivalluksia niin alitajunnan kuin tietoisen ajattelun välityksellä kaikille elämänalueillesi. Maailman kriisit eivät jaksa sinua paljon heiluttaa suuntaan tai toiseen, sillä omat projektisi tarjoavat aivan riittävästi pohdittavaa, ja vielä hauskaa sellaista. Monenlaisia onnistumisia on kesäkuun aikana tarjolla sekä työn että harrastusten alueella.
Rakkaus
Venuksen neliö karsii turhan romantiikan, ja toivottavasti myös dramatiikan, rakkauselämästäsi vähäksi aikaa ja antaa kaipaamaasi tilaa muussa elämässä etenemiselle. Kunnossa olevat suhteet jatkuvat omalla hyvällä painollaan, mutta kipinän puuttuminen herättää helposti jopa aggressioita.
Neitsyt
Venuksen ja Pluton kolmio vahvistaa sisäistä itsetuntemustasi nyt kaikilla elämäsi osa-alueilla. Siksi kesäkuu onkin loistavaa aikaa järjestellä asioita uuteen uskoon. Kun lähdet liikkeelle ja pistät pyörät pyörimään, huomaat asioiden sujuvan paljon odottamaasi paremmin. Nyt onnistuminen on sitä varmempaa, mitä paremmalta tekemäsi ratkaisut sinusta itsestäsi tuntuvat.
Rakkaus
Neitsyen varauksellisuus olisi etenkin rakkausasioissa hyvä pistää kokonaan pois päältä kesäkuun ajaksi, sillä vedät nyt puoleesi itsesi näköisiä juttuja sellaisella voimalla, ettei sitä pysty millään selittämään. Kannattaa vain ottaa vastaan koko se kokemusten ihana kirjo, jota sinulle kesän edetessä tarjotaan.
Vaaka
Marsin saapuminen viimeistä kertaa tarkkaan oppositioon Uranuksen ja neliöön Pluton kanssa antaa sinulle sellaisen kosmisen voimalatauksen, ettei siihen mahdu sosiaalista diplomatiaa, vaikka kuinka yrittäisit sitä siihen tunkea. Menestys syntyy nyt täysin itsenäisistä ja samaan aikaan radikaaleista ratkaisuista, joille ei kannata hakea kenenkään hyväksyntää. Ne pitää vain tehdä.
Rakkaus
Seksuaalinen lataus on väkisinkin korkealla ja aina kun rakkauselämässä tapahtuu, niin se tapahtuu kovalla ryminällä. Ryminä voi johtua joko olemassa olleen suhteen kaatumisesta tai kokonaan uuden suhteen syntymisestä, mutta monenlaista sanomista on luvassa aivan yllättäviltä suunnilta.
Skorpioni
Saturnuksen perääntyessä on tärkeää varmistaa tähän mennessä tekemiäsi ratkaisuja sellaisesta näkökulmasta, että olet valmis korjaamaan jokaisen havaitsemasi epäkohdan, vaikka se hetkellisesti hidastaisi etenemistä suunnitelmissasi. Sinulla ei ole nyt mitään kiirettä, ja työsi todelliset tulokset näkyvät vasta syksyllä. Älä siis ole liian malttamaton haaveittesi toteuttamisessa.
Rakkaus
Venuksen oppositio Saturnukselle tekee sinusta tavallista kriittisemmän kaikissa rakkauteen ja yhteiselämään liittyvissä asioissa. Velvollisuuksiin ja vaihtokauppaan perustuva kumppanuus ei nyt jaksa kiinnostaa piirun vertaa. Samalla ahdistus pyrkii vapauttamaan sinut toimimattomasta suhteesta.
Jousimies
Uranus ja Mars antavat sinulle ainutlaatuista potkua kaikissa uusissa ja sinua aidosti kiinnostavissa hankkeissa. Kesäkuussa ei siis ole aikaa suuremmin lomailla tai notkua uimarannoilla, jos haluat käyttää nyt jaossa olevan energian tehokkaasti hyväksesi. Jos sinulla on mielessäsi mikä tahansa sinua kiinnostava asia, nyt jos koskaan kannattaa lähteä sen kanssa tosissaan liikkeelle.
Rakkaus
Sinussa on sitä enemmän vetovoimaa, mitä tehokkaammin uskallat rakentaa elämääsi uusille raiteille. Rakkauselämäsi ei vaadi nyt mitään erityisjärjestelyjä: jos se on sujuakseen, se sujuu omalla painollaan kaiken muun touhuamisen ohessa.
Kauris
Marsin ja Uranuksen rakentama T-risti merkissäsi vaikuttavaan Plutoon antaa sinulle kaiken vastuun oman elämäsi uudelleenjärjestämisestä. Tuo vastuu kannattaa ottaa ilolla vastaan. Tekemistä riittää ihan korkeapaineella ja hermostut helposti, jos kukaan uskaltautuu arvostelemaan tai ohjaamaan sinua hankalalta tuntuvaan suuntaan. Saavutat tässä kuussa suuria voittoja, jos pidät tiukasti oman linjasi.
Rakkaus
Sama ehdottomuus pätee rakkauselämässäsi. Tarvitset nyt paljon omaa tilaa ajatuksillesi ja konkreettiselle tekemiselle. Liian sitovat suhteet joutuvat nyt todella kovalle koetukselle, koska sinulla ei ole joustovaraa juuri lainkaan. Jos itsenäisyytesi säilyy loukkaamattomana, pidät myös suhteesi kunnossa.
Vesimies
Marsin ja Vestan kolmio yhdessä Uranuksen sekstiilin kanssa tekevät sinusta yhden tämän kuukauden kekseliäimmistä ihmisistä. Eivätkä keksintösi ole mitään pikkujuttuja, vaan niissä on vahva uudistusten leima, joka parhaassa tapauksessa kuljettaa sinua menestyksestä toiseen melkoisella vauhdilla. Luota nyt omiin visioihisi ja toimi riittävän nopeasti keneltäkään lupia kyselemättä.
Rakkaus
Venuksen ja Saturnuksen neliö synnyttää olemassa oleviin suhteisiisi sitä suurempaa jännitettä ja vastenmielisyyttä, mitä tiukempiin sääntöihin ja rajoituksiin olet itsesi alistanut. Romantiikkaa ei ihan helposti mahdu edes juhannusjuhliin – mutta toisaalta poikkeus vahvistaa säännön.
Kalat
Kalojen merkki on erittäin positiivisessa vaiheessa Saturnuksen ja Jupiterin tehdessä edelleen kolmiota Chironille. Nyt on todella hyvä aika luoda tervehdyttävää rakennetta omaan henkiseen ja fyysiseen elämään. Löydät nyt helposti uusia luovia ratkaisuja ja juuri oikeita henkilöitä opastamaan sinua suuremmissa ja pienemmissä ratkaisuissa. Myös uralla eteneminen on nyt myötätuulessa.
Rakkaus
Kesäkuu ei ole niitä vuoden romanttisimpia ajanjaksoja, sillä ihmissuhteissasi vallitsee nyt raukeampi jakso. Toisaalta mitään suurempia ongelmia ei myöskään ole näkyvissä, joten voit nauttia kesästä ja auringosta rauhallisin mielin ilman rakkauselämään suuntautuvia paineita.